Viidentenä aamuna meidän oli aika pakata tavaramme ja suunnata kohti Las Vegasia. Meillä oli kuitenkin vielä yksi paikka, jossa halusimme käydä -ei tietenkään matkan varrella vaan hieman Tucsonista etelään. Lähdimme siis aamusella ajamaan kohti Sahuaritaa, tai tarkemmin sanottuna Titan Missile Museumiin, josta saimme vihiä vierailtuamme Pima Air&Space -museossa.
Titan -ohjusmuseossa on siis näytillä käytöstä poistettu ICBM eli mannertenvälinen ballistinen ohjus, tai tarkemmin sanottuna pelkkä raato siitä. Paikka on ollut kylmän sodan aikaan tärkeä sotilaskohde. Siilo on ollut toiminnassa vuosina 1963-1982 ja sen nykystatus on NHL eli Yhdysvaltain hallinnon tunnustama historiallisesti merkittävä kohde.
Kun saavuimme perille, kierros oli jo harmiksemme alkanut, mutta onneksi pääsimme vielä mukaan. Ennätimme vielä katsomaan esittelyvideon loppua, jossa kerrottiin muun muassa missä päin Yhdysvaltoja on ollut vastaavia siiloja.
Videon jälkeen siirryimme ulos kuumaan ilmaan. Opas varoitti kalkkarokäärmeistä ja kertoi, että niitä meinaa välillä luikerrella myös siiloon. Oppaamme Fred oli itse ollut miehistön jäsenenä, joten hän tiesi mistä puhui. Tukikohdan miehistöllä oli ollut tiukka protokolla ja muun muassa tukikohtaan sisääntulossa oli tiukat aikarajat ja jos niihin ei esim. kalkkarokäärmeiden väistelyn takia päässyt, tuli sotilaspoliisi ja vei mennessään. Onneksi meillä ei ollut nuita aikarajoja kierroksella, sillä emme ilmeisesti olisi niistä selvinneet :D.
Maan alla meille kerrottiin, että kaikkien tuli liikkua pareittain, eikä kukaan saanut liikkua tukikohdassa yksin. Ajatuksena oli, että kokoajan parisi vahtii sinua ja sinä pariasi. Siilo sijaitsi vieterien varassa, joten pienet maan tärähtelyt eivät vaikuttaneet siiloon. Fred kertoi tarkkaan miten tositilanteessa laukaisu olisi edennyt. Miehistö ei olisi tiennyt laukaisukohteita etukäteen eikä laukaisun hetkellä. Kun presidentti olisi antanut käskyn laukaista ohjus, kertoi hän laukaisukoodin ja miehistö varmisti, että se täsmäsi heillä oleviin koodeihin. Yksi ihminen ei voinut laukaista ohjusta, vaan siihen tarvittiin kaksi henkilöä -tämä oli varmistettu niin että kahta avainta piti kääntää yhtäaikaisesti ja avainten kääntöpaikat oli sijoitettu kauas toisistaan. Hieman jäi kierroksen päätteeksi arveluttamaan, mitä tukikohdalle ja sen miehistölle olisi tapahtunut laukaisun yhteydessä, kun ainakin itse siilo olisi tuhoutunut täysin?
Mielenkiintoisen kierroksen jälkeen meidän oli pakko jatkaa matkaa, jos haluaisimme olla vielä saman päivän nimissä perillä Vegasissa. Matkaa Sahuaritasta Vegasiin oli Googlen mukaan 430 mailia, eli reilun kuuden tunnin verran. Pysähdyimme välissä Phoenixissa, joten matkassa kesti reippaasti pidempään. Matkan varrella olisi ollut muitakin mielenkiintoisia pysähdyspaikkoja, kuten Wickenburg, joka oli pieni kaupunki mutta sen pääkatu rakennuksineen huokui vanhan lännen tyyliä.
Pitkä matkamme taittui mahtavien maisemien siivittämänä. Tie kulki erilaisten kukkuloiden lomasta. Aurinko laski ja värjäsi taivaan oranssin ja punaisen sävyihin. Las Vegasia lähestyttäessä oli jo pilkkopimeää. Yhtäkkiä taivaanrannasta alkoi kajastaa valoa jo pitkän matkan päähän, ja lopulta viimeisten kukkuloiden jälkeen eteemme levittyi koko Las Vegasin laaja valomeri. Hotelliin päästyämme näimme Eiffelin tornin (ja myös hotellin parkkipaikan..). Tähän näkyyn oli hyvä päättää viides matkapäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti