sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Yhteenveto USA:n roadtripistä


USA:n roadtrip lukuina

2 057 mailia / 34 tuntia

Ajetut kilometrit ja autossa vietetty aika Google Mapsin mukaan. Karttaan ei saanut mahdutettua Grand Canyonin päiväretkeä, eikä Camarillo Outletiin ajoa, joten tosiasiassa auton ratissa vietetty aika ja ajetut kilometrit ovat pidemmät. Puhumattakaan päivittäisestä kaupungin sisällä liikkumisesta ja liikenneruuhkissa istumisesta.
<>

6+2 hotellia

Yövyimme USA:ssa 6 eri hotellissa. Lentokentillä (Heathrow ja Arlanda) testasimme kahta lentokenttämajoitusta, jossa sai vuokrata tietyksi ajaksi (hyvin kompaktin) huoneen nukkumista ja siistiytymistä varten.



2 liian jännittävää tilannetta

Matkallamme jouduimme kahdesti tilanteeseen, jossa jännitystä oli liiaksikin. Heti toisena päivänä USA:ssa, Palm Springsistä Tucsoniin ajaessamme jouduimme ukkosmyrskyyn, jossa ei eteensä nähnyt. Myräkkä oli riepotellut neljä rekkaa kumoon, joten ihan pienestä kuurosta ei ollut kyse. Toinen kerta oli, kun bensa meinasi loppua kesken vuoristotien, yöaikaan tietysti. Molemmista selvittiin kuitenkin pelkällä säikähdyksellä.



9 pikaruokaketjua

Testasimme yhteensä 9 eri pikaruokaketjua. Ennen matkaa päätimme, että testaamme kaikkia vastaantulevia pikaruokaketjuja, joita ei ole vielä Suomessa. Suosikkipaikaksemme valikoitui Taco Bell. Parhaimmat pikaruokapaikkojen hampurilaiset olivat taas In 'n Out Burgerissa.

3 osavaltiota

Vierailimme Kalifornian, Arizonan ja Nevadan osavaltioissa. Arizonasta jäivät mieleemme valtavat kaktusalueet ja epävakaa sää. Kaliforniassa yllätti monimuotoinen luonto -San Franciscon korkeudella metsä muistutti monin tavoin Suomea, kun taas Death Valley oli karua aavikkoa. Nevadasta päällimmäisenä on mielessä Las Vegasin valokeidas, joka oli rakennelmineen oikeastaan vastakohta muulle matkallemme, joka oli täynnä luonnon ihmeiden ihastelua.



1 kaupunki-rakastuminen

Kaupunki-ihastuksia meillä oli matkan aikana useampia. Mutta varsinainen kaupunki-rakastuminen tapahtui Tucsonissa, eli toisessa kohteessamme roadtripillä. Tucsonin oli tarkoitus vain toimia meillä majapaikkana suunnittelemamme päiväretken White Sandsiin varalta. Kävi kuitenkin toisin, kun tykästyimme kaupunkiin ja halusimme tutustua siihen enemmän, joten hylkäsimme ajatuksen White Sandsista, jonne olisi uponnut kokonainen päivä. Kaupunki oli iso, mutta rauhallisen tuntuinen. Tucsonissa on monta puolta, luonnon ja militariakohteiden lisäksi Tucsonin downtown on elävä ja värikäs kaikkine tapahtumineen ja ravintoloineen. Tucsonissa näkyy myös Meksikon rajan läheisyys esimerkiksi paikallisessa ruokakulttuurissa, kuten vaikkapa aamupalalla testaamassamme Huevos Rancheros:ssa, joka on maissitortilloita pavuilla, kananmunilla, chorizolla, juustolla ja salsalla. Suosittelemme kyseistä ruoka-annosta, sekä tietenkin Tucsonissa vierailua!


2 kappaletta

Sirius XM -radiossa soi kaksi suomalaista kappaletta: Daruden Sandstrom ja Michael Monroen Not Fakin' It.





1 Suomi -kohtaaminen

Hooverin padolla hätkähdimme, kun kuulimme USA-reissumme aikana ainoan kerran puhuttavan suomea.


2 coin laundry -testausta

Pyykkiäkin matkalla pestiin, toisen kerran heti alkumatkasta Palm Springsin 7 Springs Inn & Suites -hotellin kolikkopyykkikoneella sekä toisen kerran Hendersonissa oikeassa Coin Laundryssa.

2,799 $/gallona

Bensa oli USA:ssa todella halpaa. Usein bensan hinta oli alle 3 $/gallona, eli alle 0,79 $/litra. Ja kun dollarin kurssi oli ainakin tuolloin euroa heikompi, on hinta euroissa vielä tuota hieman edullisempi. Roadtrip ei siis jää ainakaan bensan hinnasta kiinni.



2 Severe -hälytystä

Tucsonissa saimme amerikkalaiseen puhelinliittymäämme 2 kappaletta Severe -hälytyksiä äkkitulvien eli flash floodsien aikaan. Viesteissä kehotettiin välttämään tulva-alueita, jotka ovat yleensä liikennemerkeillä merkittyjä.




n. 1 750 kuvaa

Reissun aikana napsimme lähes parituhatta valokuvaa ja videota kameralla sekä puhelimilla. Matkalta jouduimmekin ostamaan toisen muistikortin, jotta saimme loppumatkankin taltioitua. Otimme paljon kuvia automatkoilta, joten monet niistä ovat heilahtaneita tai heijastuksia täynnä. Osa kuitenkin onnistui hyvin. Valokuvauksellisin kohde matkalla oli ehkä Grand Canyon, ja yhdellä sen kielekkeistä taiteillut pieni orava, jota kameralla kyttäsimme, seuraten sen edesottamuksia.




0 pysäytystä

Matkan aikana emme joutuneet kertaakaan poliisin pysäyttämäksi. Meillä siis jäi testaamatta kansainvälisen ajokortin tarpeellisuus. Tucsonissa törmäsimme liikenneratsiaan, jossa tietyöalueella poliisit olivat tutkaamassa ja pysäyttivät ylinopeutta ajaneita autoja. Onneksi totesimme liikennetyömaa-nopeusrajoituksen alkaessa, että mikäpä kiire meillä on -kun kohta mutkan takaa näkyikin partio ja usea meidän edellä mennyt auto ohjattiin sivuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti